Wednesday, April 02, 2008

Suomessa: Seppo Lehdolle vaaditaan vankeutta islamistien ja ryssäläisten loukkaamisesta - Kiinassa Huta syytettiin komupuolueen loukkaamisesta

Suomessa tamperelaiselle ihmisoikeus- ja aluepalautusaktivisti, sekä islamkriitikko ja pilakuvataiteilija

http://muhammed-caricatures.blogspot.com

tamperelaiselle Seppo Lehdolle vaaditaan vankeutta islamistien ja ryssäläisten loukkaamisesta - Kiinassa Huta syytettiin komupuolueen loukkaamisesta

---------

---------------------

------------
Tunnettu toisinajattelija sai vankilatuomion Kiinassa
3.4.2008 6:35 (Päivitetty 3.4.2008 7:43)

34-vuotias Hu Jia tuomittiin kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankilaan kumouksellisen toiminnan vuoksi.

Huta syytettiin kommunistisen puolueen kritisoimisesta.

Sekä EU että Yhdysvallat kritisoivat tuomiota. Yhdysvallat ilmaisi olevansa pettynyt päätökseen, EU vaati Hun välitöntä vapauttamista. Ne esittivät vastaavaa kritiikkiä jo joulukuussa, kun Hu pidätettiin.

Ennen pidätystä Huta ja hänen vaimoaan pidettiin yli 200 vuorokautta kotiarestissa.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International sanoi eilen, että Kiinan ihmisoikeustilanne on heikentynyt Pekingin olympialaisten alla. Selonteon mukaan Kiina on kiristänyt otettaan erityisesti ihmisoikeuksien puolustajista.

STT-REUTERS

-----------------------------------------
Turun hovioikeus toimiin ryssäläisten loistemme ja neekeriuskovaisten kumileimasimena

http://www.blogger.com/profile/11911896316526138514

http://turunhovioikeus.blogspot.com

-------------------
Turun hovioikeus on suorittanut monta oikeusmurhaa - Montako on muhimassa vai alkaako oikeudentaju ja valo löytymään EIT:n linjoille neekeri-asioissa?

http://rikosoikeudenkaynti.blogspot.com

-----------------------
02.04.2008
Pro Karelia ry

Tämä artikkeli liittyy alla lueteltuun/lueteltuihin artikkeli-ryhmiin.
Klikkaamalla artikkeli-ryhmää näet, mitä muita artikkeleita ryhmään kuuluu.
[02] Karjalan palautus
[08] Evakko
[18] Tilaisuudet
[19] Karjalaiset yhteisöt
[00] Kategorialuettelo

"OLKAA LYHTYJÄ ITSELLENNE"

- Buddhan neuvo: istu alas ja valaistu
- Karjala-huokailu ilman tekoja on turhaa itsekidutusta
- Uskalla käyttää järkeäsi ja tarttua hetkeen
- Viihde uuvuttaa ihmisen ajattelemasta
- Ennakkoasenne ja poliittinen pakkopaita estävät oivaltamisen
- Valtiovalta ajaa Karjalan ohi pimein lyhdyin
- Hedelmättömiä sanoja, jos ei toimi sanainsa mukaan
- Tehkää itsestänne lyhtyjä ja kantakaa vastuunne
- Huono vastuunkantaja ei uskalla kantaa vastuuta
- Olkaa lyhtyjä itsellenne myös Karjalan palautuksessa

Buddhan neuvo: istu alas ja valaistu

Eri aikakausina eläneitten viisaitten ihmisten opetuksissa on klassista ajattomuutta, joka saa elämänohjeen kukoistamaan ajanjaksosta toiseen, tilanteesta toiseen. Buddhan kerrotaan viidennellä vuosisadalla eKr lausuneen: ”Olkaa lyhtyjä itsellenne”. Tämä lause soveltuu täydellisesti opiksi myös Karjalan palautusta ajatteleville ihmisille.

Pekka Ervast’n 1925 toimittamassa Dhammapada-kirjassa (Dhammapada kuvitettuna) kerrotaan prinssi Siddhartha Gautaman eli tulevan Buddhan etsineen totuutta. Hänelle selvisi, ettei itsekidutuksen uuvuttama ihminen ollut sen lähempänä totuutta kuin nautintojenkaan kyllästämä ihminen.

Joten hän istui alas ja päätti: ”En tästä hievahda, ennenkuin ole valaistunut”. Ja Gautama heräsi näkemään totuuden ja muuttui Buddhaksi eli heräänneeksi eli valaistuneeksi.

Karjala-huokailu ilman tekoja on turhaa itsekidutusta

Moni ajattelee, ettei Karjalan palautuksen osalta sentään ole itsekidutusta. Ahdistusta, toivoa, haikailua, jopa pelkoa palautusasiaan liittyy, mutta miten siihen liittyisi itsekidutusta? Siltä kuitenkin usein näyttää. Erityisesti vanhempi karjalaispolvi on vuosikymmeniä huokaillut Karjalan ihanien laulumaiden perään ja ahdistuneena kysellyt, milloin me pääsemme sinne takaisin.

Mitä he ovat konkreettisesti tehneet tämän huokailun toteuttamiseksi? Pääasiassa vuodesta toiseen he ovat olleet valitsemassa samat puoluepoliittiset ihmiset johtamaan omaa Karjalan Liittoaan ja siten estämään kaiken palautukseen liittyvän toiminnan käynnistymisen.

Ja vuodesta toiseen he ovat valitsemassa samat puoluepoliitikot pitämään huolta siitä, ettei valtiovallan ohjelmaan vain otettaisi palautuksen vaikutuksia selvittävien tutkimusten käynnistämistä.

Hyvää tarkoittavat ihmiset toimivat siten itseään vastaan. Se on eräänlaista itsekidutusta, jossa täytyy kokea jonkinlaista nostalgista jaloutta, joku motivaatio siinä täytyy olla.

Jalouden tunne liittynee siihen, että koska meille on vuosikymmeniä opetettu, ettei Karjalan palautus on sota ja katastrofi, me luulemme uhrautuvamme toisten suomalaisten puolesta olemalla hiljaa hissukseen. Miksi kiduttaa itseään ihanilla toiveilla tekemättä mitään? Miksi haikailla tekemättä mitään?

Uskalla käyttää järkeäsi ja tarttua hetkeen

Miten Gautama toimi? Hän teki ainoan oikean toimenpiteen: istui alas ja ryhtyi todella miettimään omaa asiaasa eri puolilta. Ellemme me Horatiuksen sanoin ”Sapere aude” eli uskalla käyttää järkeämme ja ”Carpe diem” eli tarttua hetkeen, ruoskimme avuttomuudellamme itseämme ja haikailemme tuuleen.

Karjala-kysymyksessä, kuten missä tahansa erittäin tärkeässä asiassa, ihmisen itsensä tulee oivaltaa asian oikea laita – valaistua. Ellei hän valaistu, asia jää ahdistavaksi tai täysin yhdentekeväksi. Se jää yksityisten tekstiviestien kritisoinnin tasoiseksi viihteeksi.

Viihde uuvuttaa ihmisen ajattelemasta

Ihminen, joka ei ole itse oivaltanut asian ydintä, on huono opettaja ja päättäjä toisten puolesta. Hänen ei tarvitse olla itsekidutuksen tai nautintojen uuvuttama, hän voi olla vaikkapa median suoltaman viihteen uuvuttama. Ei jaksa pohtia, koska ajatukset on turrutettu räminällä ja tyhjänpäiväisellä täytteellä. Sehän ylitarjotun viihteen tarkoitus onkin.

Asioitten oivaltaminen – valaistuminen – vie eri ihmisillä eripituisen rupeaman. On ihmisiä, jotka perehdyttyään esim. palautuksen taloudellisiin kysymyksiin, luottamuksen kehittymiseen tai win-win –periaatteisiin, oivaltavat välittömästi palautuksen välttämättömyyden.

Ennakkoasenne ja poliittinen pakkopaita estävät oivaltamisen

Suurin syy sille, ettei ihminen ”valaistu” Karjalan kysymyksessä, on ennakko-asenne ja poliittinen pakkopaita. Keskitytään mielummin kuviteltuihin negatiivisiin asioihin tai seurauksiin muualla maailmassa vastaavanlaisten ongelmien kohdalla.

Buddhan tavoin on oivallettava, että on käytävä käsiksi ongelman perussyihin. Kun ne ratkaistaan, selviävät myös ratkaisemattoman ongelman negatiiviset seuraukset, joista nyt monipuolisesti saamme kärsiä.

Valtiovalta ajaa Karjalan ohi pimein lyhdyin

Miksi ihmisen pitäisi valaistua Karjalan kysymyksessä? Eikö riitä, että valtiojohtomme on siinä katsonut parhaaksi ajaa pimein lyhdyin, ilman valoa, ilman toimenpiteitä, pää pensaassa?

Elämme kansalaisyhteiskunnaksi itseään kutsuvassa yhteisössä, jossa ihmisillä ja ihmisryhmillä on omia tavoitteita. Elämme myös oikeusvaltioksi sanotussa yhteisössä, jossa ihmisoikeuksien tulisi olla kunniassa. Nämä asiat korostavat omaa vastuuta.

Miten sellainen ihminen voisi valaista tai johtaa muita, joka ei itse ole tajunnut tärkeitten asioitten syvällisempää merkitystä? Eikö valtionjohdolle pitäisi olla melkoisen tärkeä sellainen asia, joka koskettaa noin miljoonan suomalaisen ihmisoikeuksia?

Eikö ole riittävästi merkitystä sillä, että Venäjä hallinnoi 45 000 km2 suomalaisten omistamaa maata? Mediakirjoittelun perusteella tänä päivänä yksityiset tekstiviestit ovat paljon tärkeämpiä kuin nämä kysymykset.

"Hedelmättömiä sanoja, jos ei toimi sanainsa mukaan"

Meillä on poliitikkoja, jotka erityisesti kahden kesken puhuvat kauniisti Karjalan menetyksestä ja takaisinsaannin tärkeydestä. Mutta eivät tee mitään asian puolesta ja julkisuudessa kieltävät koko asian.

Dhammapadassa on 51. mietelause: ”... kuin kaunis kukka, rikasvärinen ja tuoksuva, niin ovat hienoja, mutta hedelmättömiä hänen sanansa, joka ei toimi sanainsa mukaan”.

Olkaa lyhtyjä itsellenne viittaa omaan valoon ja valaisuun. Maira Peränen Suomen vanhimmasta buddhalaisesta yhdistyksestä, Bodhidharma ry:stä, arvelee Buddhan lauseen tarkoittavan ”vastuuta itsestään ja henkisestä kehityksestään”. ”Me emme voi valaistua ja ymmärtää asioita toisten puolesta. Omakohtainen valaistuminen on ainoa pätevä tapa ymmärtää todellisuus sellaisena kuin se on.”

Tehkää itsestänne lyhtyjä ja kantakaa vastuunne

Toisen puolesta ei voi ymmärtää, eikä vastuuta voi siirtää toiselle muutoin kuin savolaisen puheessa. Jokainen vastaa itsestään. Jos tärkeäksi kokemaansa asiaan ei perehdy tai sen puolesta ei aktiivisesti toimi, on jokseenkin turha syyttää toisia. Eikö Karjalan palautuksenkin kohdalla olisi hyvä tuntea todellisuus sellaisena kuin se on?

Jokainen on henkilökohtaisesti vastuussa itsestään. Mutta kansamme johtajiksi pyrkineet ja päässeet ihmiset ovat vastuussa myös kansalaisilleen. Heidän ei auta myöhemmin tulla sanomaan, että en ymmärtänyt, itse asiassa en halunnutkaan ymmärtää, Karjalan kysymyksen merkitystä Suomelle ja Venäjälle.

Huono vastuunkantaja ei uskalla kantaa vastuuta

Vielä huonompia vastuunkantajia ovat ne, jotka sanovat, että kyllä minä täysin ymmärsin Karjalan merkityksen, mutta en uskaltanut tai puoluepoliittisista syistä en halunnut ottaa sitä esille.

Maira Peränen korostaa sitä, että buddhalaiseen perinteeseen kuuluu tietää, mistä teoksesta ja opetussaarnasta lainaus on, koska Buddha opetti paljon ja erilaisissa tilaisuuksissa. Yhteydestään irrotettu opetus saattaa vääristyä.

Olkaa lyhtyjä itsellenne myös Karjalan palautuksessa

Tämä sama koskee myös Karjalan palautusta. Vertailuesimerkiksi ei pidä tuoda esim. Saksojen jälleenyhdistymistä, koska Tarton rauhan rajojen palauttaminen ja Saksojen yhdistyminen ovat täysin erityyppisiä tapahtumia lähtökohdiltaan ja toteutukseltaan. Eroja ja yhtäläisyyksiä löytyy esim. Kuriilien kysymyksestä ja Porkkalan palautuksesta.

Buddhan elämänohje soveltuu henkisen elämän lisäksi myös jokapäiväisen elämän ohjenuoraksi. Sen vuoksi Karjalan palautuksenkin osalta: ”Olkaa lyhtyjä itsellenne!”.
+
Artikkeli on kauppat. maisteri Veikko Saksin alustus Karelia Klubi ry:n klubi-illassa Kokkolassa 02.03.2008.

Lisätiedot: Email

Karelia Klubi Online on painetun lehden sähköinen näköispainos. Lukeminen on ilmaista, eikä edellytä rekisteröintiä.
Karelia Klubi -lehtiKarelia Klubi -lehti ilmestyy 3 - 5 kertaa vuodessa painettuna versiona. Pyydä näytenumero, tilaa lehti. Anna palautetta.
Karelia Klubi KauppaKarelia Klubi Kauppa palvelee Internetissä ja Lappeenrannassa. Tervetuloa Karjala-ostoksille ja keskustelemaan palautuksesta!
Pro Karelia UutisetPro Karelia ry julkaisee ajankohtaisia Karjalaan ja luovutettujen alueitten palautukseen liittyviä poliittisia ja talousartikkeleita.
Pro Karelia ArkistoPro Karelia ry:n artikkeli-arkisto sisältää usean vuoden ajalta Karjalaan ja muihin pakkoluovutettuihin alueisiin liittyvät jutut.
ProJusticiaPro Karelia ry:n ja ILOG:n yhteishanke eurooppalaisten sotapakolaisten omaisuuskysymysten selvittämiseksi.



------

Wednesday, March 08, 2006

Jaakko Laakso ja kaltaisensa ryssäläiset virkamiehet ja lehtineekerit mm. Matti Apunen tekevät parhaansa tuhotakseen suomalaiset ja suomalaisuuden


Hindut näyttävät mallia koraanin polttamisessa = Hindus show us how to burn qurans



Monikulttuurista Suomea ja EU:ta ajavat ns. leninismistalinismia myötäilevät "hyväntahtoiset hölmöt" (Lenin sitaatti) ohessa teille tyylinäyte tulevaisuudestamme myös rasistisia ählämeitä ja neekereitä palvovassa Suomessa http://littlegreenfootballs.com/weblog/video/20060203LondonProtest.wmv

Kommunistisesta taustasta kärsivät poliittiset päättäjät ja virkamiehet haluavat suorittaa suomalaisten kansanmurhan ählämeitä ja neekereitä käyttäen
Rikoskomisario Juhani Koivumäki, Kihlakunnan syyttäjä Jouko Nurminen, tuomari Anja Aulomaa, valtakunnan syyttäjä Mika Illman, Aamulehden päätoimittajat Matti Apunen, Jorma Pokkinen, historioitsija Seppo Lehto, ex-kaupunginjohtaja Pekka Paavola, liikuntatoimen isännöitsijä Esa Auvinen, Jarmo Rantanen Tampereen kaupunginjohtaja, KRP, Supo, valtioneuvosto, eduskunta, päämininisteri Matti Vanhanen ja presidentti Tarja Halonen kiittävät hindujen antamasta koraanin polttovinkistä ja mallista.
http://www.eurabia.info/altar/images/india1.jpg

Please make your intrest and announcement to following e-mail:
juhani.koivumaki@tampere.poliisi.fi, tampereen_suojeluskunta@yahoo.com, matti.vanhanen@eduskunta.fi

We support finnish patriot Seppo Lehto homepage about "Quran to fire demonstration plan in Tampere" :
Original pedofile prophet Muhammed cartoons in this Seppo Lehto webpage:

Oheinen sensuroitiin aika äkkiä
http://www.seppolehto.95mb.com/ - Mutta asiat näkyvät http://koraani.blogspot.com sivuiltakin ihan hyvin

Subject: Matti Apunen / Aamulehti / Alpress / Alma ei ole paikalla.
From: matti.apunen@aamulehti.fi
To:
Date: Sun, 28 Feb 2006 12:42:23 +0200

Olen poissa toimistosta alkaen 18.02.2006 ja palaan 28.02.2006.

Työmatkalla Moskovassa valmistellen laajaa lehtineekerien toimeenpanemaa koraanien polttamista ja pedofiiliprofeetta Muhammed pilakuvien julkaisua.
Aamulehteen liittyvissä muissa työasioissa ota yhteys Pia Nummelaan
010-6653102

Toimimme tiiviissä yhteistyössä erilaisten tahojen kanssa sananvapauden edistämiseksi: http://krp-keskusrikospoliisi.blogspot.com/

Kiitämme Herra Jumalaa kansakuntamme nimissä myös ryssäläisten luteittemme poismenon johdosta:) http://kiitamme.blogspot.com/

Kiitos kansanmurhamme estämisestä kaikille valistuneille ja asiaanvaikuttaville suomalaisille!


Ohessa KGB:n toisten juoksupoikien eli Wikipedian ylläpitäjien disinfoa eli kaunistelua maanpetturi Jaakko Laaksosta http://fi.wikipedia.org/wiki/Jaakko_Laakso

Ohessa karu totuus kansakuntamme tilasta http://www.kavkaz.fi = alueemme on miehitetty Kalastajasaarennosta Suur-Saareen vyöhykkeellä